maanantai 18. toukokuuta 2015

Se karvainen lapsi

Nyt ajattelin omistaa kokonaan oman postauksen meidän sille kolmannelle "lapselle", sille karvaiselle, eli siis koiralle, Iiro nimeltään :)

Iiro täyttää vajaan kuukauden päästä 7 vuotta. Vanha herra alkaa olemaan. Vaikka noiden pienten koirien eliniän mukaan vasta ehkä elämänsä puolivälissä. Iiro on bichon havanais, tai havannan koiristako tänä päivänä puhutaan...






Iiro on aina ollut semmoinen meidän lelli-vauva, mutta sen jälkeen kun taloon tuli oikeita vauvoja niin Iiro on auttamatta jäänyt (raukka) vähän taka-alalle. Ei ehkä enää niin ehdi lellimään kuin joskus. Iiro on kuitenkin ihan super kiltti luonteeltaan ja rauhallinen....ja mukavuudenhaluinen... :)




Iirolla (niinkuin ehkä muillakin pikku koirilla) on ISO ego :D Ja Iiro ymmärtää puhetta, mikä on joskus todella rasittavaa. Se ymmärtää esimerkiksi puheesta yhden sanan ja sen perusteella alkaa esimerkiksi hirvee haukkuminen ovella kun luulee, että joku tulee kun kysyn esimerkiksi vanhemmalta tyttäreltä ruokapöydässä, että "tuliko vatsa täyteen?". Iiro ymmärtää tuosta tuon tuliko -sanan ja luulee heti, että jee, joku tulee, äkkiä ovelle vastaan.

Näin vanhemmiten Iirosta on myös tullut hieman äksy. En tarkoita, että olisi vihainen, mutta hieman semmonen ärisijä ja murisija. Tässä taannoin sattui hauska tapaus taas Iiron persoonaan liittyen kun olin ulkona käynnin jälkeen vienyt Iiron kylppäriin suihkuun ja pistin siihen suihkun ja kodinhoitohuoneen väliseen oviaukkoon semmoisen ison pyykkikorin eteen, ettei Iiro pääse livahtaan sieltä suihkusta pois ennen lupaa, koska oli märkä ja luminen. Suihkussa on hyvä antaa vähän sulaa ja muutenkin lämmitellä kun siellä on lattialämmitys. Olin itse sohvalla imettämässä meidän nuorempaa kun suihkusta kuului kummaa ulinaa. Semmoista kovin vienoa ja hentoista. Ajattelin, että poraako se nyt siellä kun joutui hetkeksi sinne kuivattelemaan. Jatkoin kuitenkin imetystä. Ääni jatkui vielä aina välillä ja hetken päästä ajattelin, että menen katsomaan mikä siellä kylppärissä on tilanne. No, Iiro hiippailikin mua vastaan keittiössä pöydän alla. Koitti hiipiä hiljaa, ettei kynsistä kuuluisi kovia ääniä parkettilattiaa vasten koska oli lähtenyt siis ilman lupaa karkuteille. Tokihan kaveri heti kiinni jäi ja meikäläinen ehkä vähän semmoisella armeijan majuri -äänellä komensin tyypin takaisin suihkuun. Pari kertaa jouduin tomerasta sanomaan, että nyt Iiro takasin sinne suihkuun niin kaveri kääntyi kyllä kannoillaan ja lähti lompsimaan hieman laiskasti sinne kylppäriin mutta ärisi mennessään. Oli siis ilmeisen näreissään tästä komennuksesta, koska koko matkan kun lompsi sinne suihkuun takaisin niin murisi itsekseen. Kaiken lisäksi mä en ymmärrä miten se oli sen ison pyykkikorin ohittanut sieltä livahtaessaan...kylläpä nämä tietysti keinonsa keksii :)






Mukavuudenhalusta sen verran, että yleensä ensisijainen nukkumapaikka on sohvalla tyynyjen seassa tai oikeammin pää tyynyllä jos vain mahdollista. Toinen lempipaikka on meidän häälahjaksi saama Adean nojatuoli. Harvoin kuitenkaan ihan lattialla, niinkuin koirien ehkä kuuluisi :D




Tässä ihan taannoin, taisi olla pari viikkoa sitten, oli myös mielenkiintoista huomata kuinka Iiro ei oikein piittaa vesisateesta. Koirathan käy yleensä ulkona asioillaan, mutta tietysti jos on kovin kurja sää, niin ei sitä nyt aina huvittaisi (niinkuin ei itseäkään aina huvittaisi lähteä sinne mukaan ulkoiluttamaan). Mieheni kävi siinä Iiron kanssa ulkona illalla, oli sateista. Mies ihmettelikin mulle ääneen kun tulivat takaisin sisälle, että kun Iiro vain seisoi tuossa terassin nurkilla, eikä oikein tullut mukaan pidemmälle. Kävi vain siinä nopsaan pissalla. Aamulla sitten kun herättiin ja mentiin päästämään Iiro kylppäristä ja kodinhoitohuoneesta missä asustelee tätä nykyään öitään niin kappas vaan, siellähän oli sitten kakat odottamassa. Ei ollut herra sitten viitsinyt illalla käydä sateella ulkona asioillaan. Eikä varsinaisesti ollut eka kerta :D

Kaikesta huolimatta Iiro on silti yksi perheenjäsen. Vaikea siitä olisi luopua jos pitäisi, vaikka välillä hermot ehkä meneekin kun tässä tätä muutakin hommaa on vauvan ja uhmaikäisen kanssa. Ja sen huomaa myös kuinka siitä on tullut tosi tärkeä vanhemmalle tyttärellekin joka yleensä aina ensitöikseen herättyään alkaa huhuilemaan hauvaa. Aina täytyy nähdä missä hauva on ja että hauvalla on kaikki ok.
Tässä siis vähän pintaraapaisua Iirosta. Siitä kyllä juttua piisaa ja varmasti tullaan kuulemaan jatkossakin. Se on semmonen karvapeppu (niinkuin ystävämme ovat sen nimenneet) :D






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti