maanantai 11. toukokuuta 2015

Äitienpäivää ja kesäksi kuntoon

Mä oon nyt alottanut semmosen kesäksi kuntoon -projektin. Tosin se on vielä enemmänkin suunnitteluasteella kuin lähdetty toteuttaan täysillä. Tässäkin kohtaa mun kärsimätön luonteeni tulee hyvin esille. Oon koittanut vähentää herkkujen syömistä ja ajatellut aloittaa lenkkeilynkin. Lisäksi toivoin äitienpäivälahjaksi kahvakuulaa jonka sainkin, joten kotitreenitkin vois aloittaa koska vain. Se kärsimättömyys tulee esiin siten, että sen yhden treenin jälkeen mitä tähän mennessä olen vasta tehnyt niin kun ei oikein mitään tuloksia vielä näy niin ei meinaa kärsivällisyys taaskaan riittää.

Oon ajatellut, että kun sais ton raskauden jälkeisen pömppiksen vähän kiinteytyyn niin olisin tyytyväinen. Sinänsä kiloja ei hirveesti tarvis pudottaa, ehkä muutama jotta pääsisi vain siihen ennen tätä viimeisintä raskautta olleeseen tilaan, mutta enemmänki treeniä tarvis jotta kroppa vähän kiinteytyis. Mulla oli sinänsä hankala tämä toinenkin raskaus, että kärsin aivan hirveestä pahoinvoinnista sinne melkein raskauden puoliväliin saakka. Se ei ollut mitään aamupahoinvointia, se oli ihan 24/7 pahoinvointia. Se rajotti aika paljon alkuraskaudessa, että ei juuri tullut mitään harrastettua, keskittyi vaan lähinnä siihen olemiseen. Eli tässä on siis liikunnat jääny jokseenkin vähiin pitkän aikaa, mitä nyt toki vaunuttelemassa on jonkin verran käyty mutta en sitä niin liikunnaksi laske kun tämmöset hölkkä-kävely-lenkit on sitten asia erikseen, sinne lähdetään ilman vaunuja.

Mutta tosiaan kun tommonen pömppiskään ei nyt ihan yhdessä treenissä kiinteydy niin ei taas meinaa kärsivällisyys riittää. Aina pitäis olla niinku kaikki tänne heti. Tottakai siinä nyt menee aikaa mutta kyllä varmasti kun vain kävis siellä lenkillä ja jotain pientä harrastais tässä niin alkais tuloksia tuleen. Vaatis vain hieman kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa. :D

Anyways, äitienpäivä oli siis eilen ja sain siis lahjaksi sen toivomani 6 kg:n kahvakuulan. Nyt ei muuta kun treeniä, treeniä, treeniä. Kyllä mä vielä joskus mahdun takaisin vanhoihin farkkuihini :D
Lopuksi vielä muutamia äitienpäivän tunnelmia kuvina...ei siellä niiltä herkuiltakaan vältytty...että se siitä dieetistä taas... :D






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti