torstai 13. elokuuta 2015

Teknisiä ongelmia

Niin, että näin siinä nyt taas kävi, että viimeksi kesäkuussa postannut...ei vielä ole tiuhentunut tämä mun postaustahti. Mutta, mulla on (teko)syy! Mulla on ilmennyt pieniä teknisiä ongelmia. Mun kuvat ei enää siirry automaattisesti kännykästä tietokoneelle niinkuin ovat ennen tehneet. Se tuottaa niitä ongelmia, koska kännykällä enimmäkseen tulee päivän aikana räpsittyä kuvia ja useimmat tännekin liitetyt kuvat on kännykällä räpsittyjä. Viime postauksessa oli niitä järkkärillä otettuja pihakuvia. Senkin suhteen aion vielä kunnostautua, että paremmin alan käyttämään sitä kameraa. Mutta tälläi kun on jotain tilannekuvia mitä tänne haluaisi liittää, niin kännykässä ne yleensä aina on.

Tähän postaukseen hätäkeinona lähetin itselleni yhden kuvan sähköpostiin josta sain sen tallennettua koneelle jotta saan edes yhden kuvan tähän postaukseen liitteeksi. Koska mun mielestä jotain kuvia pitää aina olla. Ihan pelkkä tekstijuttu vois jäädä vähän tylsäksi...vai?!
Mutta joo, kun en ole mikään tekniikan ihmelapsi niin täytyy nyt vielä selvittää (eli laittaa mies asialle) tuota teknistä ongelmaa. Hän koitti sille joku aika sitten jo jotain tehdä ja meinasi että nyt taas siirtyy, mutta eilen kun intoa puhkuen tulin koneelle, että nyt tulee postausta niin eipäs ollutkaan kuvia koneella. Jäi sitten koko postaus tekemättä taas.

Mutta jos muutama sananen siihen kuvaan liittyen mikä tähän on tarkoitus liittää. Eli vadelmista. Niitä on meillä taas runsain mitoin, mikä on kiva juttu. Ei itse olla mitään puskia tänne istutettu, vaan kaikki on ollut täällä valmiina kun tähän ollaan tultu. Meidän pihassa on siis muutama kymmenen metriä vadelma puskaa pitkin pihan reunaa. Ja melkoisen hyvää satoa ovat joka vuosi tuottaneet. Välillä on kyllä oikein kunnolla harmittanut kun ei oo ehtinyt/jaksanut/viittinyt kaikkia aina noukkia talteen. Viime vuonna taisi jäädä oikein vähiin se noukkiminen, mutta tänä vuonna olen taas kunnostautunut. Semmosen vähän reilun litran verran olen jo noukkinut pakkaseen ja tarkoitus on vielä lisää kyllä poimia. Vadelmat on kyllä siitä kivoja marjoja, että niitä kypsyy silleen osa kerrallaan, että niitä voi yleensä näin pitkin elokuuta poimia silloin tällöin. Ei oo sillai, että tarvis kaikki puskat viitsiä kerätä tyhjiksi heti kerralla. Mä kun oon sinänsä huono marjanpoimija, ettei mun kärsivällisyys oikein meinaa riittää siinäkään hommas. Kestää niin kauan yleensä saada pelkästään sangon pohja peittoon...saati sitten täyteen koko sanko. Sitten tulee yleensä jo selkäkin kipeeksi jossain vaiheessa ja itikat on riesana sun muuta. :D (Asenteessa lienee korjaamisen varaa myös). :) Vadelmat on onneksi ensinnäkin suht isoja, kippo tulee suht iisisti täyteen ja sen lisäksi niitä on helppo nyppiä juuri sen kokonsa tähden ja kun ne ei aivan tuolla maan rajassa yleensä kasva. Namnam, kyllä ne maistuu sitten talvella kaksin verroin paremmalta kun tietää, että ne on omin käsin sieltä pensaista itte haettu eikä mistään kaupan pakastealtaasta. :) Tässä vielä todistusaineistoa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti