Mä tein sen! Perustin siis oman blogin. Mitähän tästä tulee...?! Katsotaan :)
Olen tätä jo pidemmän aikaa mielessäni pohtinut ja pyöritellyt, että josko sitä pistäisi pystyyn oman blogin. Tavoitteena lähinnä, että olisi joku tämmöinen oma juttu, harrastus. Olen siis tällä hetkellä kotiäitinä, kahden pienen tyttären kanssa ja tarvetta olisi jollekin tämmöiselle "omalle jutulle". :)
Josko sitä samalla oma kirjoittaminenkin vähän kehittyisi. Tuntuu, että näin kohta 3 vuotta kotona olleena aivot ovat ehkä hivenen pehmenneet tai jotain. :D Tää kirjoittaminen voisi olla yksi juttu millä tonne pääkoppaankin vois saada vähän virtaa taas pitkästä aikaa.
Tarkoituksena on kirjoitella niistä jutuista mitkä itseä kiinnostaa ja on itselle tärkeitä. Varmasti tulee kirjoiteltua siis ihan tästä perus arkielämästä lasten kanssa, mutta sitten mitkä asiat itseä kiinnostaa niin esimerkiksi muoti, kauneus, ruoka, sisustaminen, matkustelu...tossa nyt muutama nimettynä. Kaippa jotain juttuja noistakin saa sitten aikaiseksi. :)
Tän bloggaamisen kanssa olen siis aivan niin sanotusti noviisi vielä. Tuntuu, että tämän ensimmäisen tekstin kanssakin on jo suuria vaikeuksia...tai sitten vaan järkeilen tätä nyt aivan liikaa, mutta ehkäpä se tästä vähän luonnikkaammaksi vielä muuttuu. Täytyy varmaan jokunen teksti kehitellä, että alkaa toi kirjoittaminen paremmin luistaan. :)
Mutta siis luvassa juttuja elävästä elämästä, koti(elämää), arkea ja ajatuksia kosken rannalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti